torstai 24. huhtikuuta 2014

Praedorointia 3

"Jos menisimme ensiksi kellariin ja etsisimme sen läpikotaisin ja sitten vasta lähtisimme noille varsin turvallisen näköisille kierreportaille ylöspäin?"

Kellarin puoleisessa porraspäässä sankareita odotti vain koristeellinen kiviseinä. Praedorit osoittavat tarkkaa päättelykykyä ja pohtivat kyseessä olevan salaovi. Paria suurtapparan iskua myöhemmin he luopuvat yrityksestä ja lähtevät katsastamaan tornikammiota"

"Täällähän näkyy olevan joku mielenkiintoisen näköinen rasia. Apus minun!!!"
"Urduk, ei! se voi oll..."
Vuoristomiehistä mienempi oli jo syöksynyt kohti marmorijalustan päällä kököttävää esinettä. Ei kenenkään suureksi yllätykseksi kammion nurkassa oleva sotisopa nytkähti liikkeelle ja lähti aamutähteä pyörittäen kohti kultakuumeista jousimiestä.

"Miehissä kiinni!" karjaisi Hagar ja kolmikko ryntäsi kiinni kuvatukseen. Jaa, kolmikko vai? Aatelismies idästä keskittyi sillä aikaa tutkimaan ympäristöään ja löysikin sivupöydältä taikakristalleja aseteltuna mielenkiintoiseen muodostelmaan. Sillä välin Wulfgarin luja isku oli riistänyt ansahaarniskalta kypärän ja paljastanut olion kuivuneet kalmankasvot: Se onkin muumio, velhon edesmennyt palvelija jota epäkuollut henki pitää käynnissä ja valppaana vartiossa. Hagar huitaisee teräsvasarallaan oliota ohimoon ja lennättää kalmon pään pois sen hapertuneilta harteilta. Kuuppa jää huoneen lattialle aukomaan päätään kun päätön ruumis jatkaa riehumistaan.

Von Purkel saa mielestään loistoajatuksen ja yrittää murtaa hengen kirouksen iskemällä lattialla pyörivän nupin nahkasaappaansa kannalla mäsäksi.

"Artanten karvainen persaus, eikö tuota saa hengiltä millään!" huutaa turhautunut voro muumion ruumiin jatkaessa kuolettavaa tanssiaan ja palaa kivimuodostelman pariin. Lopulta mörkö pysähtyy kun sankarimme pilkkovat tämän torsoksi. Hagarkin huomaa kristallikuviot.

"Velhot maksavat hyvät rahat tällaisista mutta tällaiset säännölisesti asetellut kivet saattavat pitää kasassa vaikka minkälaisia taikoja, ehkä jopa tämä palatsi on pysynyt pystyssä vain jonkin vanhan loitsun avulla."
"Voipi olla," Huasifujitzai tokaisee ohimennen ja kolaa kaikki kivet saalispussiinsa. Torni järähtää huomattavasti mutta tutina on ohi hetkessä. Vuoristolaismiehet katsovat rosvoritaria vihaisena ja älähtävät melkein yhteen ääneen:

"Nuista kivistä pistetään sitten voitot tasan!"

Seuraavaksi praedorimme avaavat houkuttelevan rasian jalustallaan. Sen sisällä on sormus: sinisestä kristallista veistetty hely, melkein kuin jäästä veistetty. Harmaakarhu ottaa sen sormiinsa, se tuntuu epätavallisen kylmältä mutta on kuitenkin kiveä. Sormus katoaa hetkessä Hagarin taskuun.

"Mikä tuo oli?"
"E-eei mikään..."
"Se paljon puhuttu sormus?"
"Voipi olla."
"Voitot puoliksi!"

Pikaisen kaupankäynnin jälkeen Hagar luopuu osuudestaan kristalleja ja matka kohti kellaria, äskeisen jyrinän oletetua lähdettä, saattoi alkaa...