"Jos menisimme ensiksi kellariin ja etsisimme sen läpikotaisin ja sitten vasta lähtisimme noille varsin turvallisen näköisille kierreportaille ylöspäin?"
Kellarin puoleisessa porraspäässä sankareita odotti vain koristeellinen kiviseinä. Praedorit osoittavat tarkkaa päättelykykyä ja pohtivat kyseessä olevan salaovi. Paria suurtapparan iskua myöhemmin he luopuvat yrityksestä ja lähtevät katsastamaan tornikammiota"
"Täällähän näkyy olevan joku mielenkiintoisen näköinen rasia. Apus minun!!!"
"Urduk, ei! se voi oll..."
Vuoristomiehistä mienempi oli jo syöksynyt kohti marmorijalustan päällä kököttävää esinettä. Ei kenenkään suureksi yllätykseksi kammion nurkassa oleva sotisopa nytkähti liikkeelle ja lähti aamutähteä pyörittäen kohti kultakuumeista jousimiestä.
"Miehissä kiinni!" karjaisi Hagar ja kolmikko ryntäsi kiinni kuvatukseen. Jaa, kolmikko vai? Aatelismies idästä keskittyi sillä aikaa tutkimaan ympäristöään ja löysikin sivupöydältä taikakristalleja aseteltuna mielenkiintoiseen muodostelmaan. Sillä välin Wulfgarin luja isku oli riistänyt ansahaarniskalta kypärän ja paljastanut olion kuivuneet kalmankasvot: Se onkin muumio, velhon edesmennyt palvelija jota epäkuollut henki pitää käynnissä ja valppaana vartiossa. Hagar huitaisee teräsvasarallaan oliota ohimoon ja lennättää kalmon pään pois sen hapertuneilta harteilta. Kuuppa jää huoneen lattialle aukomaan päätään kun päätön ruumis jatkaa riehumistaan.
Von Purkel saa mielestään loistoajatuksen ja yrittää murtaa hengen kirouksen iskemällä lattialla pyörivän nupin nahkasaappaansa kannalla mäsäksi.
"Artanten karvainen persaus, eikö tuota saa hengiltä millään!" huutaa turhautunut voro muumion ruumiin jatkaessa kuolettavaa tanssiaan ja palaa kivimuodostelman pariin. Lopulta mörkö pysähtyy kun sankarimme pilkkovat tämän torsoksi. Hagarkin huomaa kristallikuviot.
"Velhot maksavat hyvät rahat tällaisista mutta tällaiset säännölisesti asetellut kivet saattavat pitää kasassa vaikka minkälaisia taikoja, ehkä jopa tämä palatsi on pysynyt pystyssä vain jonkin vanhan loitsun avulla."
"Voipi olla," Huasifujitzai tokaisee ohimennen ja kolaa kaikki kivet saalispussiinsa. Torni järähtää huomattavasti mutta tutina on ohi hetkessä. Vuoristolaismiehet katsovat rosvoritaria vihaisena ja älähtävät melkein yhteen ääneen:
"Nuista kivistä pistetään sitten voitot tasan!"
Seuraavaksi praedorimme avaavat houkuttelevan rasian jalustallaan. Sen sisällä on sormus: sinisestä kristallista veistetty hely, melkein kuin jäästä veistetty. Harmaakarhu ottaa sen sormiinsa, se tuntuu epätavallisen kylmältä mutta on kuitenkin kiveä. Sormus katoaa hetkessä Hagarin taskuun.
"Mikä tuo oli?"
"E-eei mikään..."
"Se paljon puhuttu sormus?"
"Voipi olla."
"Voitot puoliksi!"
Pikaisen kaupankäynnin jälkeen Hagar luopuu osuudestaan kristalleja ja matka kohti kellaria, äskeisen jyrinän oletetua lähdettä, saattoi alkaa...
torstai 24. huhtikuuta 2014
torstai 20. helmikuuta 2014
Penkkaripuku: Sigmarin pappi Mordheimista
Two huge stone gargoyles squatted in front of the crumbling arch of the gateway, leering at Marius
and his henchmen as they approached. Lapzig made the sign of the sacred hammer across his chest as they passed
between them. The wall itself was already being reclaimed by the land, tendrils of ivy grew everywhere
and patches of moss were spreading over the ancient blocks. As they passed into the shadow of the Gargoyle Gate, Marius and Hensel saw the City of the Damned
properly for the first time.
Just inside the gate was a wide cobbled square, the stores around its edge were old but still standing. Their
windows were broken, the doors had been stolen for firewood, even the timbers of some had been hacked at for precious fuel. The empty window frames and doorways stared at them like stone skulls.
“It’s pretty tame here. Wait until we get further in, then you’ll really understand what has happened to this
place,” Lapzig growled. With a flick of a finger he sent one of his men to scout ahead. Just then a wheezing
cough reverberated around the courtyard and all turned to see a hunched figure limping across the square
towards them, swathed in rags.
“Tell ye fortune, sires?” the stranger asked. His eyes were
covered in bloodstained bandages and a palsied leg
protruded at an odd angle from beneath the old man’s
tattered, stained white robes.
“Get thy devilry from me!” bellowed Marius with wide,
staring eyes. He wrenched his sabre from its scabbard
and brandished it in the beggar’s face. “Worshipper of
darkness, I shalt run thee through!”
“Wait!” the beggar cried, holding up a bony hand. “’Tis
not from Chaos comes my visions, but from holy Sigmar
himself.” The man fumbled in his robes and pulled out a
tarnished icon of a hammer. “I was a priest here once.
When the sky fell I clawed out my eyes so that I would
not see the evil around me, only Sigmar’s great wisdom.
He tells me that you should turn back now to save your
soul. One does not leap into damnation, one walks there
a step at a time.”
“Begone with your riddles, wretch,” Lapzig interrupted,
shoving the old man away. “We must not tarry within the
walls too long, already there will be others aware of our
presence.”
-Mordheim rulebook
and his henchmen as they approached. Lapzig made the sign of the sacred hammer across his chest as they passed
between them. The wall itself was already being reclaimed by the land, tendrils of ivy grew everywhere
and patches of moss were spreading over the ancient blocks. As they passed into the shadow of the Gargoyle Gate, Marius and Hensel saw the City of the Damned
properly for the first time.
Just inside the gate was a wide cobbled square, the stores around its edge were old but still standing. Their
windows were broken, the doors had been stolen for firewood, even the timbers of some had been hacked at for precious fuel. The empty window frames and doorways stared at them like stone skulls.
“It’s pretty tame here. Wait until we get further in, then you’ll really understand what has happened to this
place,” Lapzig growled. With a flick of a finger he sent one of his men to scout ahead. Just then a wheezing
cough reverberated around the courtyard and all turned to see a hunched figure limping across the square
towards them, swathed in rags.
“Tell ye fortune, sires?” the stranger asked. His eyes were
 |
| Posessedien Darksoul paikannettu!!! |
protruded at an odd angle from beneath the old man’s
tattered, stained white robes.
“Get thy devilry from me!” bellowed Marius with wide,
staring eyes. He wrenched his sabre from its scabbard
and brandished it in the beggar’s face. “Worshipper of
darkness, I shalt run thee through!”
“Wait!” the beggar cried, holding up a bony hand. “’Tis
not from Chaos comes my visions, but from holy Sigmar
himself.” The man fumbled in his robes and pulled out a
tarnished icon of a hammer. “I was a priest here once.
When the sky fell I clawed out my eyes so that I would
not see the evil around me, only Sigmar’s great wisdom.
He tells me that you should turn back now to save your
soul. One does not leap into damnation, one walks there
a step at a time.”
“Begone with your riddles, wretch,” Lapzig interrupted,
shoving the old man away. “We must not tarry within the
walls too long, already there will be others aware of our
presence.”
-Mordheim rulebook
 |
| WAIT!!!! |
lauantai 7. joulukuuta 2013
Pitemmän kaavan praedor 2
Von Purkel ilmestyy puskista tovereidensa rinnalle.
"Eikö sinun pitänyt jäädä vahtimaan ratsuja?", tivasi Hagar.
"Kyllä ne pärjää. Käydäänkö ensin tutkimassa tuo pimeä raunio?"
Neljä praedoria ja yksi korppi hyväksyivät ratkaisun ja rosvoritari lähetettiin kurkkaamaan ovesta ensimmäisenä, mitäs meni rikkomaan käskyjä.
"Täällä on nurkat ja seinät täynnä jotain verkkoa ja samaa kamaa on tuommoisina suurina, pyöreinä koteloina pitkin eteishallia."
"Maaäidin kautta, minähän en sinne ole menossa!"
Puhuja oli Wulfgar, joka tunnettiin ryhmän taitavimpana soturina. "Minä jään tänne ovelle vartioon."
Ja niin kolme urheaa sankaria astui tuntemattomaan. Von Purkelilla oli heti ehdotus toimenpiteisiin:
"Aletaan aukomaan noita isoja seittipusseja."
Ennen kuin muut ehtivät kunnolla vastaamaan oli ritarimme jo viiltämässä tikarillaan auki lähintä tahmeaa, miehen kokoista pussia. Ensimmäinen asia, mihin hänen katseensa osui, oli kotelon täyttävä luuranko mädässä haarniskassa. Toinen oli luurangon rahapussi.
"Kahdeksan kuparilanttia! Perhanan köyhä seikkailija!"
Urdukin puukko viuhui seuraavaksi. Hänen löydöksensä taskut kevenivät kahdellakymmenellä kiiltävällä kultakolikolla.
"Minulle kuuluu nuista kyllä osa! Oli minun ideani tutkia näitä raatoja!" Von Purkel alkoi tivaamaan.
Samassa he kohtasivat tähän mennessä kummallisimman kirotun maan näkynsä: Wulfgar juoksi huutaen ja käsiään paniikissa heiluttaen heidän ohitseen eteishallin poikki kohti portaita yläkertaan. Ovella kuurtoili tämän syy: jokin etäisesti Jaconian hämähäkkejä muistuttava eläin, paitsi paljon rumempi, yhdeksänjalkainen ja viisitoista metriä pitkä, änkesi juuri ruumistaan sisään avonaisista pariovista. Urduk oli kärppänä valmiina ja ampui otusta pitkäjousellaan. Vasama jumahti olion raajaan ja jäi väpättämään siihen koomisesti tekemättä silminnähtävää vahinkoa.
"Sillä on varmaan kova panssari, siihen ampuminen ei hyödytä mitään." Hagar sanoi pyrkien pitämään äänensä mahdollisimman tasaisena. "Peräännytään ylempiin kerroksiin Wulfgarin perässä, ehkä se ei mahdu portaikkoon."
"Me ei mennä mihinkään ennen kuin Urduk maksaa minulle provikkaa!"
"Sinä olet muutenkin varakas, ei minun sinulle mitään pidä antaa!"
"Kohta tulee puukosta! Jos rahaa ei kuulu niin mä pistän sua vasempaan jalkaan ja jätän tuon, näemmä koko ajan lähestyvän, pedon armoille."
"Hagar, tee jotain!"
Viimeinen kommentti haipui tyhjälle ilmalle. Huasifujitzai ja Urduk näkivät Hagarin pinkomassa niin lujaa kuin lihavasta, panssaroidusta miehestä lähti kohti portaita. Urduk heitti toveriaan rahapussilla ja täysi pako saattoi alkaa.
Praedorit juoksivat portaat ylös viime tingassa, vauhtiaan kiihdyttänyt Borvarian hämähäkki kannoillaan. Yläkerrassa ei ollut verrkoa tai koteloita joten ilmeisesti peto ei tosiaan mahtunut sinne.
"No niin, nyt sitten vain kiivetään ikkunasta ulos, hypätään maahan, teljetään ovi ulkoapäin ja siirrytään seuraavaan kartanoon."
"Eikä mitä! Enhän minä osaa temppuilla ulos toisen kerroksen ikkunasta, murran vielä molemmat jalkani!", Hagar ärjäisi. "On oltava toinenkin keino."
Pienten viinahörppyjen ja aivomyrskyn jälkeen sankarit muistavat hallussaan olevan pedontomun ja kuinka se karkoittaa pikkupedot mutta on suurille hirviöille kuin punainen vaate. He sitovat yhden pussin nyörillä Hagarin korpin jalkaan niin, että tomua varisee pikku hiljaa pois ja lähettävät korpin lentämään rakennuksesta poispäin.
Hämähäkin rynyttyä taas ulos ja lähdettyä sankarit kävelevät taas aukiolle, mukavasti portaita pitkin ja harppovat juuri kuolemasta pelastuneiden miesten varmuudella seuraavaan taloon, missä heitä tervehti sinisen hohteen lähde: suuri kivipatsas, jonka otteessa oli nyrkin kokoinen, hohtava kivi.
"Varovasti nyt, tuo saattaa olla ansa tai jopa epäolento, ottakaa oppia äskei..."
Hagarin sanat kaikuivat kuuroille korville kun Urduk ja von Purkel olivat jo kiipeämässä patsaan ojennettua käsivartta pitkin ja vääntämässä sinistä kiveä irti sen kivisormista.
"Tätäkö me tultiin hakemaan, Karhu?"
"Ei, sormus on varmaan muualla talossa, ehkä ulkoa näkyneessä tornissa, tai ehkä kellarityrmissä..."
"Sormus?"
"Unohda. Meillä on vielä pitkä etsintä tehtävänä."
"Eikö sinun pitänyt jäädä vahtimaan ratsuja?", tivasi Hagar.
"Kyllä ne pärjää. Käydäänkö ensin tutkimassa tuo pimeä raunio?"
Neljä praedoria ja yksi korppi hyväksyivät ratkaisun ja rosvoritari lähetettiin kurkkaamaan ovesta ensimmäisenä, mitäs meni rikkomaan käskyjä.
"Täällä on nurkat ja seinät täynnä jotain verkkoa ja samaa kamaa on tuommoisina suurina, pyöreinä koteloina pitkin eteishallia."
"Maaäidin kautta, minähän en sinne ole menossa!"
Puhuja oli Wulfgar, joka tunnettiin ryhmän taitavimpana soturina. "Minä jään tänne ovelle vartioon."
Ja niin kolme urheaa sankaria astui tuntemattomaan. Von Purkelilla oli heti ehdotus toimenpiteisiin:
"Aletaan aukomaan noita isoja seittipusseja."
Ennen kuin muut ehtivät kunnolla vastaamaan oli ritarimme jo viiltämässä tikarillaan auki lähintä tahmeaa, miehen kokoista pussia. Ensimmäinen asia, mihin hänen katseensa osui, oli kotelon täyttävä luuranko mädässä haarniskassa. Toinen oli luurangon rahapussi.
"Kahdeksan kuparilanttia! Perhanan köyhä seikkailija!"
Urdukin puukko viuhui seuraavaksi. Hänen löydöksensä taskut kevenivät kahdellakymmenellä kiiltävällä kultakolikolla.
"Minulle kuuluu nuista kyllä osa! Oli minun ideani tutkia näitä raatoja!" Von Purkel alkoi tivaamaan.
Samassa he kohtasivat tähän mennessä kummallisimman kirotun maan näkynsä: Wulfgar juoksi huutaen ja käsiään paniikissa heiluttaen heidän ohitseen eteishallin poikki kohti portaita yläkertaan. Ovella kuurtoili tämän syy: jokin etäisesti Jaconian hämähäkkejä muistuttava eläin, paitsi paljon rumempi, yhdeksänjalkainen ja viisitoista metriä pitkä, änkesi juuri ruumistaan sisään avonaisista pariovista. Urduk oli kärppänä valmiina ja ampui otusta pitkäjousellaan. Vasama jumahti olion raajaan ja jäi väpättämään siihen koomisesti tekemättä silminnähtävää vahinkoa.
"Sillä on varmaan kova panssari, siihen ampuminen ei hyödytä mitään." Hagar sanoi pyrkien pitämään äänensä mahdollisimman tasaisena. "Peräännytään ylempiin kerroksiin Wulfgarin perässä, ehkä se ei mahdu portaikkoon."
"Me ei mennä mihinkään ennen kuin Urduk maksaa minulle provikkaa!"
"Sinä olet muutenkin varakas, ei minun sinulle mitään pidä antaa!"
"Kohta tulee puukosta! Jos rahaa ei kuulu niin mä pistän sua vasempaan jalkaan ja jätän tuon, näemmä koko ajan lähestyvän, pedon armoille."
"Hagar, tee jotain!"
Viimeinen kommentti haipui tyhjälle ilmalle. Huasifujitzai ja Urduk näkivät Hagarin pinkomassa niin lujaa kuin lihavasta, panssaroidusta miehestä lähti kohti portaita. Urduk heitti toveriaan rahapussilla ja täysi pako saattoi alkaa.
Praedorit juoksivat portaat ylös viime tingassa, vauhtiaan kiihdyttänyt Borvarian hämähäkki kannoillaan. Yläkerrassa ei ollut verrkoa tai koteloita joten ilmeisesti peto ei tosiaan mahtunut sinne.
"No niin, nyt sitten vain kiivetään ikkunasta ulos, hypätään maahan, teljetään ovi ulkoapäin ja siirrytään seuraavaan kartanoon."
"Eikä mitä! Enhän minä osaa temppuilla ulos toisen kerroksen ikkunasta, murran vielä molemmat jalkani!", Hagar ärjäisi. "On oltava toinenkin keino."
Pienten viinahörppyjen ja aivomyrskyn jälkeen sankarit muistavat hallussaan olevan pedontomun ja kuinka se karkoittaa pikkupedot mutta on suurille hirviöille kuin punainen vaate. He sitovat yhden pussin nyörillä Hagarin korpin jalkaan niin, että tomua varisee pikku hiljaa pois ja lähettävät korpin lentämään rakennuksesta poispäin.
Hämähäkin rynyttyä taas ulos ja lähdettyä sankarit kävelevät taas aukiolle, mukavasti portaita pitkin ja harppovat juuri kuolemasta pelastuneiden miesten varmuudella seuraavaan taloon, missä heitä tervehti sinisen hohteen lähde: suuri kivipatsas, jonka otteessa oli nyrkin kokoinen, hohtava kivi.
"Varovasti nyt, tuo saattaa olla ansa tai jopa epäolento, ottakaa oppia äskei..."
Hagarin sanat kaikuivat kuuroille korville kun Urduk ja von Purkel olivat jo kiipeämässä patsaan ojennettua käsivartta pitkin ja vääntämässä sinistä kiveä irti sen kivisormista.
"Tätäkö me tultiin hakemaan, Karhu?"
"Ei, sormus on varmaan muualla talossa, ehkä ulkoa näkyneessä tornissa, tai ehkä kellarityrmissä..."
"Sormus?"
"Unohda. Meillä on vielä pitkä etsintä tehtävänä."
maanantai 28. lokakuuta 2013
Pitemmän kaavan Praedor, osa 1
Ihan ensimmäiseksi pahoittelen mahdollisia puuttuvia t-kirjaimia tekstissä. Läppärin kyseinen näppäin on jotenkin jumiutunut eikä aina rekisteröi painalluksia. En ehkä kerkiä/jaksa/huomaa korjata kaikkia jälkikäeen.
Tähän mennessä meidän roolipeliporukkamme "kamppanjat" ovat päättyneet korkeintaan parin pelikerran jälkeen yleiseen läppämäisyyteen, aikataulujen sopimattomuuteen tai ilmeiseen Muinaisten salaliittoon. Nyt on kuitenkin tarkoitus jatkaa uusinta eeppistä retkeämme Jaconiassa mahdollisimman vakavalla meiningillä (lue: "täsmälleen yhtä hullulla kuin edelliset, poistaen kuitenkin aivovajaat hahmonimet ja ärsyttävät puolueagitaattorit :D) Tavoitteenamme on hahmojen kehittäminen ja rikastuttaminen roolien puitteissa, vajoamatta hack n' slashin turmioon, voimakkaiden taikaesineiden löytäminen käymällä tutkimattomissa ja vaarallisissa maankolkissa sekä tietenkin hauskan pitäminen.
Sitten seuraa juttu jota kaikki lukijani varmaankin rakastavat ja huutaen vaativat lisää, nimittäin tarinamuotoista ropekertomusta höystettynä pikakelauksena käytettävillä toimintakuvauksilla. Ensimmäinen, Oulun kyläilyreissulla suoritettu pelisessio kesti noin 15 tuntia joten kaikkea ei mitenkään pysty mahduttamaan tähän. Tarinamme alkaa Selfian kaupungista missä sankarimme, Circolin maaseudulta kotoisin oleva seppä Hagar Harmaakarhu, Oftilainen rosvoritari Huasifujitzai von Purkel sekä lännen vuoristolaismiehet Wolfgar Battlemane ja Urduk Urgumbinpoika, juovat viinaa.
Hagar suki viiksiään hermostuneena. Hän oli viimein saanut koottua sopivan joukon Borvarian matkaansa varten ja odotti nyt sopivaa hetkeä kertoa suunnitelmansa yksityiskohdat uusille tovereilleen. Mustaan nahkahaarniskaan pukeutunut von Purkel liehui tiskille hakemaan juotavaa ja maksoi tuoppinsa epäilyttävän vieraan näköisellä kukkarolla. Härän kokoinen, yksisilmäinen vuoristolaissoturi Wolfgar nipisteli ohikulkevien tarjoilijattarien takamuksia. Wolfgarin heimoveli urduk pureskeli synkkänä kuivaalihaa ja valitteli rahattomuuttaan. Hagarin korppi,iso, musta ja häijy, raakkui yhden sanan hävyttömyyksiä viereisiin pöytiin. Täydellinen hetki.
Kun kaikki neljä istuivat jälleen pöydän ympärillä eikä uteliaita näyttänyt olevan lähistöllä, Hagar otti repustaan lieriömäisen karttakotelon, avasi sen ja levitti siellä olleen pergamentin muiden nähtäväksi.
"Tänne me olemme menossa. Tuossa kohtaa, pari virstaa rajan takana, on palatsi jossa on aarteita vaikka muille jakaa."
Toiset praedorit mutisivat hyväksyvästi. Ketään ei kiinnostanut, mistä Hagar oli saanut karttansa. Toisaalta, kaikilla heistä oli jotain salattavaa omastakin taustastaan. Matkaan lähdettäisiin jo seuraavana aamuna.
Tässä vaiheessa aloitetaan pikaiset ostoskierrokset. Kukin ostaa itselleen tarpeeksi matkamuonaa, sidetarpeita ja viinaa. Von Purkel ostaa persaukiselle Urdukille hevosen.
Von Purkelin "löytämästä" kukkarosta paljastuu alkemistinen resepti, jota sankarimme eivät osaa valitettavasti tulkita. Paperi viedään tulkittavaksi lisenssialkemistille, joka kertoo ohjeen olevan pedontomun kaava. Ukko lupautuu keittelemään vieraille kaksi annosta jauhetta, kunhan hänelle maksetaan väliraha ja resepti jää hänelle. Putua on helppo ja nopea valmistaa joten sankarit ovat pian taas kadulla jatkamassa valmistelujaan.
Huasifujitzai päättää kuitenkin myöhemmin yrittää ryöstää alkemistin ja kartuttaa hyödyllisten liemien kassaansa. Hän kuitenkin kompuroi päästyään sisälle työpajaan jolloin hänet huomataan ja ajetaan kovien varoitusten kera ulos. Matkaan lähdetäänkin yllätyksellisesti jo saman päivän iltana.
Vaellettuaan pari päivää Suden autiomaassa kokien ainoastaan yhden eeppisen seikkailun peuralauman kanssa praedorit saapuvat Borvarian rajalle illansuussa ja leiriytyvät suhteelliseen ehjään rakennukseen raunioiden joukossa. Yöllä sankarit yrittää tappaa ainoastaan yksi nimetön olento, mutta ryhmäpieksentä saa harvinaisen sitkeän olion pysymään aloillaan ja Hagar levittää sen pään pitkin laattapintoja sotavasarallaan.
Vaihtelevasti nukutun yön jälkeen Hagar lähtee vuoristolaisten kanssa etsimään kartassaan näkyvää palatsia. Von Purkel jätetään huolehtimaan hevosista. Suurin piirtein kartan osoittamassa paikassa on kivetty toriaukio jonka laidalla olevista rakennuksista vain kaksi suurta rakennusta on välttänyt täyden raunioitumisen. Niistä toisen alakerran ikkunoista kajastaa sinertävä valo.
Cliffhanger, heh heh hee! Tarina saa jatkoa seuraavalla kerralla
Kirjoittelemisiin
P.S. Loskakausi on perseestä
Tähän mennessä meidän roolipeliporukkamme "kamppanjat" ovat päättyneet korkeintaan parin pelikerran jälkeen yleiseen läppämäisyyteen, aikataulujen sopimattomuuteen tai ilmeiseen Muinaisten salaliittoon. Nyt on kuitenkin tarkoitus jatkaa uusinta eeppistä retkeämme Jaconiassa mahdollisimman vakavalla meiningillä (lue: "täsmälleen yhtä hullulla kuin edelliset, poistaen kuitenkin aivovajaat hahmonimet ja ärsyttävät puolueagitaattorit :D) Tavoitteenamme on hahmojen kehittäminen ja rikastuttaminen roolien puitteissa, vajoamatta hack n' slashin turmioon, voimakkaiden taikaesineiden löytäminen käymällä tutkimattomissa ja vaarallisissa maankolkissa sekä tietenkin hauskan pitäminen.
Sitten seuraa juttu jota kaikki lukijani varmaankin rakastavat ja huutaen vaativat lisää, nimittäin tarinamuotoista ropekertomusta höystettynä pikakelauksena käytettävillä toimintakuvauksilla. Ensimmäinen, Oulun kyläilyreissulla suoritettu pelisessio kesti noin 15 tuntia joten kaikkea ei mitenkään pysty mahduttamaan tähän. Tarinamme alkaa Selfian kaupungista missä sankarimme, Circolin maaseudulta kotoisin oleva seppä Hagar Harmaakarhu, Oftilainen rosvoritari Huasifujitzai von Purkel sekä lännen vuoristolaismiehet Wolfgar Battlemane ja Urduk Urgumbinpoika, juovat viinaa.
Hagar suki viiksiään hermostuneena. Hän oli viimein saanut koottua sopivan joukon Borvarian matkaansa varten ja odotti nyt sopivaa hetkeä kertoa suunnitelmansa yksityiskohdat uusille tovereilleen. Mustaan nahkahaarniskaan pukeutunut von Purkel liehui tiskille hakemaan juotavaa ja maksoi tuoppinsa epäilyttävän vieraan näköisellä kukkarolla. Härän kokoinen, yksisilmäinen vuoristolaissoturi Wolfgar nipisteli ohikulkevien tarjoilijattarien takamuksia. Wolfgarin heimoveli urduk pureskeli synkkänä kuivaalihaa ja valitteli rahattomuuttaan. Hagarin korppi,iso, musta ja häijy, raakkui yhden sanan hävyttömyyksiä viereisiin pöytiin. Täydellinen hetki.
Kun kaikki neljä istuivat jälleen pöydän ympärillä eikä uteliaita näyttänyt olevan lähistöllä, Hagar otti repustaan lieriömäisen karttakotelon, avasi sen ja levitti siellä olleen pergamentin muiden nähtäväksi.
"Tänne me olemme menossa. Tuossa kohtaa, pari virstaa rajan takana, on palatsi jossa on aarteita vaikka muille jakaa."
Toiset praedorit mutisivat hyväksyvästi. Ketään ei kiinnostanut, mistä Hagar oli saanut karttansa. Toisaalta, kaikilla heistä oli jotain salattavaa omastakin taustastaan. Matkaan lähdettäisiin jo seuraavana aamuna.
Tässä vaiheessa aloitetaan pikaiset ostoskierrokset. Kukin ostaa itselleen tarpeeksi matkamuonaa, sidetarpeita ja viinaa. Von Purkel ostaa persaukiselle Urdukille hevosen.
Von Purkelin "löytämästä" kukkarosta paljastuu alkemistinen resepti, jota sankarimme eivät osaa valitettavasti tulkita. Paperi viedään tulkittavaksi lisenssialkemistille, joka kertoo ohjeen olevan pedontomun kaava. Ukko lupautuu keittelemään vieraille kaksi annosta jauhetta, kunhan hänelle maksetaan väliraha ja resepti jää hänelle. Putua on helppo ja nopea valmistaa joten sankarit ovat pian taas kadulla jatkamassa valmistelujaan.
Huasifujitzai päättää kuitenkin myöhemmin yrittää ryöstää alkemistin ja kartuttaa hyödyllisten liemien kassaansa. Hän kuitenkin kompuroi päästyään sisälle työpajaan jolloin hänet huomataan ja ajetaan kovien varoitusten kera ulos. Matkaan lähdetäänkin yllätyksellisesti jo saman päivän iltana.
Vaellettuaan pari päivää Suden autiomaassa kokien ainoastaan yhden eeppisen seikkailun peuralauman kanssa praedorit saapuvat Borvarian rajalle illansuussa ja leiriytyvät suhteelliseen ehjään rakennukseen raunioiden joukossa. Yöllä sankarit yrittää tappaa ainoastaan yksi nimetön olento, mutta ryhmäpieksentä saa harvinaisen sitkeän olion pysymään aloillaan ja Hagar levittää sen pään pitkin laattapintoja sotavasarallaan.
Vaihtelevasti nukutun yön jälkeen Hagar lähtee vuoristolaisten kanssa etsimään kartassaan näkyvää palatsia. Von Purkel jätetään huolehtimaan hevosista. Suurin piirtein kartan osoittamassa paikassa on kivetty toriaukio jonka laidalla olevista rakennuksista vain kaksi suurta rakennusta on välttänyt täyden raunioitumisen. Niistä toisen alakerran ikkunoista kajastaa sinertävä valo.
Cliffhanger, heh heh hee! Tarina saa jatkoa seuraavalla kerralla
Kirjoittelemisiin
P.S. Loskakausi on perseestä
keskiviikko 25. syyskuuta 2013
Kirjahylly: Perkeros
Rokut ja persaukiset opiskelijat ovat muutenkin tuttuja Ahosen muista sarjiksista (Villimpi pohjola, loistava btw.) ja harrastuspaineita ja luentojen välttelyä on tässäkin teoksessa riittämiin, ei kuitenkaan liikaa.
Visuaalinen puoli pelittää loistavasti, varsinkin keikkojen surrealistiset ekstaasikuvitukset ovat mahtavia. Joskus, esimerkiksi tappelukohtauksissa, kun koko kerronta on kuvituksen varassa vähintään koko aukeaman putkeen ja ruutujen asettelu on vähintäänkin futuristinen, on tapahtumista vähän hankala saada selvää mutta mitäpä minä juntti mistään ymmärrän.
Omasta mielestäni Perkeros on ehkä tämän vuoden paras fantasiasarjakuva. Jaa että miksi fantasiaa? Mistähän sitä aloittaisi. No, esimerkiksi musiikki on (XXXXXXXX XXXXXXXXXX) ja kilpaileva bändikin on (XXXXXXXXX) ja basisti Kervinenkin on (XXXXXXXXXXXXXXXX XXXXXX)... enpä muuten kerrokkaan, saatte itse lukea :D
Jos Perkeroksen jälkeen, miksei vaikka ennen, haluatte huuhtoa aivonne meikäläisen tuottamalla englanninkielisellä roskafantasialla Warhammer-maailmasta niin olkaa hyvä vain.
Kirjoittelemisiin!
lauantai 7. syyskuuta 2013
UnBoxaus: Winners & boozers collector's ed.
Odotettu syntymäpäivälahja saapui postissa seikkailemisensa jälkeen vihdoin Saksasta Mordoriin (ai niin, täytin tässä männä viikolla 18, jääköön nyt huomioimatta) ja päätin irkkuilupähinöissäni riivata nettiä yhdellä uudella EpäLaatikoitumisjutulla, koska koskaan ei voi saada tarpeeksi tubessa olevista kahen megan kännykkäkameravideoista jotka joku Viljamin veli on ottanu mikroaaltouuninsa lootan aukomisesta.
Mutta asiaan: Fiddler's Greenin Winners & boozers -porvarilaatikko.
Ensin pitänee kiinnittää huomiota hienoon puulaatikkoon, joka itselleni ainakin tuli yllätyksenä, pitäis vissiin oppia lukemaan kuvastoa. No, en valita ainakaan.
Alhaalta alkaen sisältö: pleku, "huivi" (menee imukupeilla kiinni vaikka auton takalasiin, suckerit ei näy kuvassa), itse levy (+ boonus-CD jossa on akustisia versioita), juliste, ja laatikossa vielä pussissa oleva seinälippu. Suurin miinus tässä on se että ruotsin kuunteluun kertaaminen menee nyt vituilleen kun molemmat platat pitää nyt kuunnella läpi viiteen kertaan.
Kirjoittelemisiin!
Mutta asiaan: Fiddler's Greenin Winners & boozers -porvarilaatikko.
Kirjoittelemisiin!
torstai 22. elokuuta 2013
Kymi Dark River festival 2013
Kerran kesässä/ pitää käydä ka... siis festareilla. Ainoa kyseinen ilmiö, joka kiinnosti edes jonkin verran oli Darkkis, koska siellä esiintyivät Heavy Metal Perse ja Turmion kätilöt. Kerran vilkaisin esiintyjälistaa ja ei sitten muuta kuin majapaikka kilauttamalla vanhalle jamboreekaverille, koulusta vapaata ja junalla Kotkaan. Otin sieltä vain pari kuvaa koska siellä oli muutakin tekemistä :D
Pitää löytää vielä vähän motivaatiota lukea kirjoituksiin mutta jos uusia jännyyksiä ilmentyy niin spämmään niitä tänne. Vi ska skrivas!
" Kyllä te tiiätte, miten tämä jatkuu!!!"
"Ja te sitten huudatte sen Heavy meta perse!"
"KÄSI PYSTYYN NE, JOIDEN NYRKKI ON OLLU ÄITINSÄ PILLUSSA!!!"
"Pirun nyrkki lähtee soimaan kun yleisö villiintyy huutamaan ja heiluttamaan käsiään ilmassassa"
Pitää löytää vielä vähän motivaatiota lukea kirjoituksiin mutta jos uusia jännyyksiä ilmentyy niin spämmään niitä tänne. Vi ska skrivas!
" Kyllä te tiiätte, miten tämä jatkuu!!!"
"Ja te sitten huudatte sen Heavy meta perse!"
 |
| "Lopeta, et kuitenkaan osaa!" |
"KÄSI PYSTYYN NE, JOIDEN NYRKKI ON OLLU ÄITINSÄ PILLUSSA!!!"
"Pirun nyrkki lähtee soimaan kun yleisö villiintyy huutamaan ja heiluttamaan käsiään ilmassassa"
 |
| Inferno-lettu, toiseksi oudoin festarievääni |
 |
| Ja tässä oudoin (heinäsirkkatikkari) |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)