lauantai 7. joulukuuta 2013

Pitemmän kaavan praedor 2

Von Purkel ilmestyy puskista tovereidensa rinnalle.
"Eikö sinun pitänyt jäädä vahtimaan ratsuja?", tivasi Hagar.
"Kyllä ne pärjää. Käydäänkö ensin tutkimassa tuo pimeä raunio?"

Neljä praedoria ja yksi korppi hyväksyivät ratkaisun ja rosvoritari lähetettiin kurkkaamaan ovesta ensimmäisenä, mitäs meni rikkomaan käskyjä.

"Täällä on nurkat ja seinät täynnä jotain verkkoa ja samaa kamaa on tuommoisina suurina, pyöreinä koteloina pitkin eteishallia."
"Maaäidin kautta, minähän en sinne ole menossa!"
Puhuja oli Wulfgar, joka tunnettiin ryhmän taitavimpana soturina. "Minä jään tänne ovelle vartioon."

Ja niin kolme urheaa sankaria astui tuntemattomaan. Von Purkelilla oli heti ehdotus toimenpiteisiin:
"Aletaan aukomaan noita isoja seittipusseja."
Ennen kuin muut ehtivät kunnolla vastaamaan oli ritarimme jo viiltämässä tikarillaan auki lähintä tahmeaa, miehen kokoista pussia. Ensimmäinen asia, mihin hänen katseensa osui, oli kotelon täyttävä luuranko mädässä haarniskassa. Toinen oli luurangon rahapussi.

"Kahdeksan kuparilanttia! Perhanan köyhä seikkailija!"

Urdukin puukko viuhui seuraavaksi. Hänen löydöksensä taskut kevenivät kahdellakymmenellä kiiltävällä kultakolikolla.

"Minulle kuuluu nuista kyllä osa! Oli minun ideani tutkia näitä raatoja!" Von Purkel alkoi tivaamaan.
Samassa he kohtasivat tähän mennessä kummallisimman kirotun maan näkynsä: Wulfgar juoksi huutaen ja käsiään paniikissa heiluttaen heidän ohitseen eteishallin poikki kohti portaita yläkertaan. Ovella kuurtoili tämän syy: jokin etäisesti Jaconian hämähäkkejä muistuttava eläin, paitsi paljon rumempi, yhdeksänjalkainen ja viisitoista metriä pitkä, änkesi juuri ruumistaan sisään avonaisista pariovista. Urduk oli kärppänä valmiina ja ampui otusta pitkäjousellaan. Vasama jumahti olion raajaan ja jäi väpättämään siihen koomisesti tekemättä silminnähtävää vahinkoa.

"Sillä on varmaan kova panssari, siihen ampuminen ei hyödytä mitään." Hagar sanoi pyrkien pitämään äänensä mahdollisimman tasaisena. "Peräännytään ylempiin kerroksiin Wulfgarin perässä, ehkä se ei mahdu portaikkoon."

"Me ei mennä mihinkään ennen kuin Urduk maksaa minulle provikkaa!"
"Sinä olet muutenkin varakas, ei minun sinulle mitään pidä antaa!"
"Kohta tulee puukosta! Jos rahaa ei kuulu niin mä pistän sua vasempaan jalkaan ja jätän tuon, näemmä koko ajan lähestyvän, pedon armoille."
"Hagar, tee jotain!"

Viimeinen kommentti haipui tyhjälle ilmalle. Huasifujitzai ja Urduk näkivät Hagarin pinkomassa niin lujaa kuin lihavasta, panssaroidusta miehestä lähti kohti portaita. Urduk heitti toveriaan rahapussilla ja täysi pako saattoi alkaa.

Praedorit juoksivat portaat ylös viime tingassa, vauhtiaan kiihdyttänyt Borvarian hämähäkki kannoillaan. Yläkerrassa ei ollut verrkoa tai koteloita joten ilmeisesti peto ei tosiaan mahtunut sinne.

"No niin, nyt sitten vain kiivetään ikkunasta ulos, hypätään maahan, teljetään ovi ulkoapäin ja siirrytään seuraavaan kartanoon."
"Eikä mitä! Enhän minä osaa temppuilla ulos toisen kerroksen ikkunasta, murran vielä molemmat jalkani!", Hagar ärjäisi. "On oltava toinenkin keino."

Pienten viinahörppyjen ja aivomyrskyn jälkeen sankarit muistavat hallussaan olevan pedontomun ja kuinka se karkoittaa pikkupedot mutta on suurille hirviöille kuin punainen vaate. He sitovat yhden pussin nyörillä Hagarin korpin jalkaan niin, että tomua varisee pikku hiljaa pois ja lähettävät korpin lentämään rakennuksesta poispäin.

Hämähäkin rynyttyä taas ulos ja lähdettyä sankarit kävelevät taas aukiolle, mukavasti portaita pitkin ja harppovat juuri kuolemasta pelastuneiden miesten varmuudella seuraavaan taloon, missä heitä tervehti sinisen hohteen lähde: suuri kivipatsas, jonka otteessa oli nyrkin kokoinen, hohtava kivi.

"Varovasti nyt, tuo saattaa olla ansa tai jopa epäolento, ottakaa oppia äskei..."

Hagarin sanat kaikuivat kuuroille korville kun Urduk ja von Purkel olivat jo kiipeämässä patsaan ojennettua käsivartta pitkin ja vääntämässä sinistä kiveä irti sen kivisormista.

"Tätäkö me tultiin hakemaan, Karhu?"
"Ei, sormus on varmaan muualla talossa, ehkä ulkoa näkyneessä tornissa, tai ehkä kellarityrmissä..."
"Sormus?"
"Unohda. Meillä on vielä pitkä etsintä tehtävänä."



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti